Sain taas lukijalta meilin, jossa hän murehti, olenko kadottanut kirjoitusvireeni. En ole, mutta kaikista lamapuheista välittämättä asiakkaat ovat lomien jälkeen työllistäneet vallan tavattomasti.
Edelleen puurran kahden järjestöviestintää käsittelevän oppaan parissa. Aika suuri osa energiasta on tosin kulunut skannerin kanssa tappelemiseen.
Täytyy heti oikaista: en ole taistellut niinkään skannerien kuin näiden hemmetin monitoimilaitteiden kanssa. Niitä on ollut tarjolla useampaakin sorttia - kaikki yhtä surkeita.
Mahtaako monitoimilaitteen idea olla se, ettei se hoida mitään tointaan kunnolla? Vähän sama taitaa pätee ihmisiinkin. Jos on oikein monitoiminen, ei ehkä saa aikaan yhtään mitään.
Hullu paljon työtä tekee
Minulle on kertynyt vuosikymmenten saatossa todella paljon aineistoa, myös kohtalaisen valmista tekstiä järjestöviestinnästä ja yleensäkin vaikuttamisesta. En välittäisi kirjoittaa kaikkea uudelleen.Osaa en ole muistanut tai välittänyt tallentaa sähköisesti. Kertaalleen menetin jonkin verran aineistoa, kun silloisen kannettavan kovalevy pamahti. Oppia sentään ymmärsin ottaa. Siitä lähtien turvakopiointi on tullut kunnolla hoidetuksi.
Monitoimilaitteiden kanssa taistellessa aikaa kului niin paljon, että samalla vaivalla olisi naputellut jo valtavan määrän tekstiä uudelleen. Laiskuus ei aina ole viisautta.
Nyt skanneriasia on kunnossa. Pöydälläni on testivoittaja, joka ei ainakaan toistaiseksi ole oikutellut.
Blogi taas avuksi
Huomaan kyllä, että bloggaamisen tuomaa ryhtiä ja rytmiä kirjaprojekteihin nyt taas tarvitaan. Olin suotta siinäkin mukavuudenhaluinen, että ajattelin bloggaamisen merkitsevän samojen asioiden kirjoittamista moneen kertaan.Kokemukseen pitäisi aina luottaa. Kun kaksi kirja valmistui vauhdikkaasti blogaten, niin miksi eivät pari seuraavaakin.
Minut tapaa lähipäivinä usein tältä taajuudelta.
